|
Korkealaatuisia
oliiviöljyyn perustuvia ihon- ja hiustenhoito
tuotteita, jotka ovat kehitetty Saksassa
kylpyläkaupunki Baden-Badenissa.
Näitä
tuotteita on myynnissä niin Saksassa kuin Ranskassa
kosmetologeilla ja kauneushoitoloissa.
Tuotteita
ei ole testattu eläimillä.
Jokaiselle
ihotyypille on oma hoitosarjansa, ihovoiteet ovat
erittäin nopeasti imeytyviä, jotka eivät jätä
kalvoa iholle, ohut hoitava kerros neitsytöljyäkin
hienosyisempää oliiviöljyä kosteuttaa ihon
antamatta kiiltoa.
Oliivipuun
historia
Antiikin
Kreikan mytologian mukaan oliivipuu luotiin jumalten
myrskyisän riidan päätteeksi, Poseiden meren
jumala ja Athene viisauden jumala halusivat molemmat
hallita ateenalaisia. Zeus pääjumala, löysi
viisaan ratkaisun; se, joka antaisi ateenalaisille
ikuisen lahjan saisi palkinnoksi hallittavakseen
kiistellyn alueen.
Kilpailu
pidettiin kalliolla, johon myöhemmin rakennettiin
Acropolis. Poseidon iski kolmikärkensä hirmuisen
huudon säestämänä kallioon, jolloin siihen
muodostui kiemurtelevan puron alkulähde. Varmana
voitostaan hän kääntyi katsomaan Athenea nähden
tämän hymyilevän, puun taimi.
Athene
istutti ensimmäisen oliivipuun, tällä tavalla
hän tarjosi ihmisille luonnon ihmeen, jolla oli
monta käyttötarkoitusta; öljyä poistamaan
nälkää, lamppuihin, lahjaksi jumalille, tuoksuksi
voiteisiin sekä oliivipuun oksan rauhan
symboliksi.
Ilman
epäilystäkään tuli Ateenan hallitsijaksi Athene.
Kalonero
tuotteet löytyvät kosmetologeilta.
Vartaloöljyt
sekä lotion ja hiustenhoito tuotteet
|

|
Kalo
nero 7.1 Shampoo normaaleille
hiuksille
Miellyttävän tuoksuinen
ja hellävarainen shampoo normaaleille
hiuksille. Shampoo, joka sopii
päivittäiseen käyttöön. Sisältää
hoitavia aineksia kuten kehäkukkaa,
neitsytoliiviöljyä, aloeta sekä
proteiineja.
|
|

|
Kalo
nero 7.2 Shampoo vaurioituneille
hiuksille
Shampoo, joka on
tarkoitettu vaurioituneille hiuksille.
Sisältää merilevää, B5 vitamiinia,
neitsytoliiviöljyä, oliivinlehtiuutetta.
Korjaa hiuksen vaurioita, sekä puhdistaa
varoen päänahan.
|
|

|
Kalo
nero 7.3 Shampoo ohentuville hiuksille
Shampoo ohentuville
hiuksille, tasapainottaa hiuksia, sekä
hoitaa niitä neitsytoliiviöljyllä,
nokkosella ja hunajalla. Palauttaa hiuksiin
luonnollisen kiillon kuin myös normaalin
rakenteen.
|
|

|
Kalo
nero 7.4 Shampoo anti-allergia
Shampoo, joka
poistaa hiuksista siitepölyn ja muut
allergeenit, lievittäen näin allergista
reaktiota.
Sisältää myrtti-
aromiöljyä ja oliivinlehtiuutetta. |
|

|
Kalo
nero 7.7 Hiuksiin jätettävä hoitoaine
Hiuksiin jätettävä
hoitoaine, joka sopii päivittäiseen
käyttöön. Puhdas neitsytoliiviöljy,
pantoteeni ja proteiinit antavat kiiltoa ja
runsautta hiuksille.
|
|

|
Kalo
nero 7.6 Intensiivi SPA hoitoaine
Intensiivi SPA hoitoaine.
Täyteläinen ja monipuolinen hoitoaine,
joka hemmoittelee kuivia ja vaurioituneita
hiuksia. Sisältää mm. jojobaa, vihreää
teetä, neitsytoliiviöljyä, B5 ja
vehnäproteiinia.
|
|

|
Kalo
nero 8.1 Suihkugeeli päivittäiseen
käyttöön
Suihkugeeli, joka sopii
päivittäiseen käyttöön, aineksina mm.
oliivinlehti uutetta. Sopii kaikille
ihotyypeille, jopa kuivalle ja herkälle
iholle.
|
|

|
Kalo
nero 8.2 Boly lotion
Korkealaatuinen varatalo
lotion, joka sisältää mm. mangovoita,
mantelia ja A-vitamiinia sekä puhdasta
neitsytoliiviöljyä.
|
|

|
Kalo
nero 8.4 Body oil Aloe ja
Kalo nero 8.5 Body oil
Citrus
Aloe sekä Sitrus vartalo
öljyt, imeytyvät erittäin nopeasti ihoon
antaen kestävän ja luonnollisen kosteuden
iholle. Eivätkä tahraa vaatteita, muutama
tippa pyyhe kuivalle iholle ja ihon kiristys
ja aristus poistuu.
|
|

|
Kalo
nero 9.1 Luksus kylpyöljy
Kylpyöljy, jonka kevyt
aprikoosin ja sitruunaöljyjen tuoksu
stimuloi niin kehoa kuin mieltä. Ihosta
tulee pehmeä koskettaa ja se säilyttää
luonnollisen joustavuutensa.
|
Ihonhoito
tuotteet normaalille ja sekaiholle
|

|
Kalo
nero 1.3 Päivävoide
normaalille ja sekaiholle
Kevyt ja virkistävä
päivävoide normaalille ja sekaiholle,
monipuolinen yhdistelmä luontaista
bisanbolia, neitsytoliiviöljyä,
A-vitamiinia ja valkoista teetä.
|
|

|
Kalo
nero 1.4 Yövoide normaalille ja sekaiholle
Täyteläinen yövoide
normaalille ja sekaiholle, tehokas
yhdistelmä hoitavia aineksia kuten
aromiöljyjä, luontaista bisanbolia ja
a-vitamiinia sekä neitsytoliiviöljyä.
Antaa raikkaan hohteen iholle aamuksi.
|
|

|
Kalo
nero 1.5 Voidenaamio normaalille ja
sekaiholle
Hellävarainen naamio
normaalille ja sekaiholle. Raikastaa ja
kosteuttaa ihon tehokkaasti. Sisältää
oliivinlehtiuutetta, neitsytoliiviöljyä
sekä luontaista bisanbolia. Tekee ihosta
samettisen pehmeän.
|
|

|
Kalo
nero 1.1 puhdistusmaito normaalille ja
sekaiholle
Voidemainen maito, jossa
on oliivinlehtiuutetta. Puhdistaa tarkasti
ja hellävaraisesti ihon. Sisältää myös
neitsytoliiviöljyä, sheavoita, allantoinea.
|
|

|
kalo
nero 1.2 Tonic normaalille ja sekaiholle
Erittäin hellävarainen
ja kosteuttava tonic, jossa ei ole
alkoholia. Yhdistelmä
neitsytoliivinlehtiuutetta, valkoista teetä
sekä muita hoitavia aineksia.
|
Ihonhoito
tuotteita rasvaiselle ja ongelma iholle
|

|
Kalo nero
2.3 Päivävoide rasvaiselle ja
ongelmaiholle
Päivävoide rasvaiselle
ja ongelmaiholle, erityis emulsio joka antaa
mattapinnan iholle ja tasapainottaa ihoa.
Sisältää mm. Bisabolia, neidonhiuspuuta
ja neitsytoliiviöljyä.
|
|

|
Kalo nero
2.4 Yövoide rasvaiselle ja ongelmaiholle
Yövoide joka hoitaa,
korjaa ja tasapainottaa ihoa. Sisältää
neitsytoliiviöljyä, soijaa, salviaa ja
E-vitamiinia.
|
|

|
Kalo nero
2.5 Voidenaamio rasvaiselle ja ongelmaiholle
Voidenaamio, joka
pehmentää ja tasapainottaa ihoa, omaa
myös tulehdusta lievittävän ominaisuuden.
Sisältää mm. Hamamelistä, sitruunaa,
bisabolia ja parhainta laatua olevaa
neitsytoliiviöljyä.
|
|

|
Kalo nero
2.1 Puhdistusgeeli rasvaiselle ja
ongelmaiholle
Voidemainen ja vaahtoava
puhdistus geeli, puhdistaa ihon
hellävaraisesti ja poistaa ihohuokosten
tukkeutumia.
|
|

|
Kalonero 2.1
Puhdistusgeeli rasvaiselle ja ongelmaiholle
Rauhoittava tonic. joka ei
ärsytä ihoa. Sisältää mm.
oliivinlehtiuutetta, sitruunaa ja
allantoinea. Tonic vähentää talin
muodostumista ja auttaa ihoa hengittämään
paremmin.
|
Ihonhoito
tuotteet herkälle ja aralle iholle
|

|
Kalo nero
3.3 Päivävoide kuivalle ja herkälle
iholle
Päivävoide, voidemainen
emulsio. Sisältää mm. E-vitamiinia,
vihreää seetang uutetta, ja parhainta
laatua olevaa neitsytoliiviöljyä.
|
|

|
Kalo nero
3.4 Yövoide kuivalle ja herkälle iholle
Yövoide, joka koostuu
yhdistelmästä tärkeitä aineksia kuten
neitsytoliiviöljyä, vitamiineja, sekä
oliivinlehtiuutetta. Pehmittää ihoa ja
hoitaa sen karheita kohtia.
|
|

|
Kalo nero
3.5 Voidenaamio kuivalle ja herkälle iholle
Voidenaamio jossa oikeassa
suhteessa toisiinsa olevia aineksia kuten;
oliivinlehtiuutetta ja kasviuutteita. Ne
vähentävät punoitusta ja aristusta
iholle.
|
|

|
Kalo nero
3.1 Vaahtoava puhdistus emulsio kuivalle ja
herkälle iholle
Vaahtoava puhdistus
emulsio, joka on tarkoitettu kuivalle ja
herkälle iholle. Tehostaa ihon verenkiertoa
hellävaraisesti ja sileyttää ihoa.
|
|

|
Kalo nero
3.2 Tonic kuivalle ja herkälle iholle
Extra mieto tonic, jossa
ei ole alkoholia. Rauhoittaa ihoa ja tekee
sen pehmeäksi kosketta. Valmistelee myös
ihoa muille hoitotoimille.
|
Ikääntyneelle
iholle tarkoitettuja tuotteita, joita on kaksi
sarjaa lievästi ikääntynyt ja juonteiselle
iholle.
|

|
Kalo nero
4.3 Päivävoide ikääntyvälle iholle
Kalo nero 5.3
Päivävoide ikääntyneelle iholle
Päivävoide, joka
vähentää ihon ryppyisyyttä, sisältää
mm. neitsytoliiviöljyä, E-vitamiinia,
iiriskukkaa, neitsytoliiviöljyä,
hyaluronaatti sodiumia. Tekee ihon
raikkaaksi ja silkkiseksi.
|
|

|
Kalo nero
4.4 Yövoide ikääntyvälle iholle
Kalo nero 5.4 Yövoide
ikääntyneelle iholle
Yövoide jossa tehokkaita
aineksia ihoa kiinteyttämään kuten
A-vitamiinia, E-vitamiinia, iiriskukkaa,
hyaluronaatti sodiumia, mango- ja sheavoita,
neitsytoliiviöljyä, sekä jojobaa. Huom.
juonteiselle iholle tarkoitetussa voiteessa
ei ole retinolia vaan ubiqinone Q10.
|
|

|
Kalo nero
4.5 Voidenaamio ikääntyvälle iholle
Kalo nero 5.5
Voidenaamio ikääntyneelle iholle
Voidenaamio intensiiviseen
ihon hoitoon. Yhdistelmä provitamiinia,
neitsytoliiviöljyä ja
oliivinlehtiuutetta. Hoitaa ja kosteuttaa
tehokkaasti ihoa.
|
|

|
Kalo nero
4.1 Puhdistusmaito ikääntyvälle iholle
Kalo nero 5.1
Puhdistusmaito ikääntyneelle iholle
Alkoholiton tonic,
puhdistaa ja raikastaa ihon kuivattamatta.
Aineksina mm. oliivinlehtiuute, valkoinen
tee, B5 jotka kostuttavat ja hoitavat
ihoa.
|
|

|
Kalo nero
4.2 Tonic ikääntyvälle iholle
Kalo nero 5.2 Tonic
ikääntyneelle iholle
Alkoholiton tonic.
Puhdistaa ja raikastaa ihoa kuivattamatta.
Aineksina valkoista teetä, B5 ja
oliivinlehtiuutetta.
|
Erityistuotteet
|

|
Kalo nero
6.1 Hellävarainen kuorintavoide
Kuorintavoide, jonka
aineksina ovat piihappoiset ja vihreät
jojobahelmet. Sisältää myös
oliivinlehtiuutetta, allantoinea, pantetolia,
neitsytoliiviöljyä. Puhdistaa ihon talista
ja kuolleista ihosoluista hellävaraisesti.
Piihappoainekset antava iholle
miellyttävän mattapinnan.
|
|

|
Kalo nero
6.2 Kasvojen kuorintageeli
Kasvojen hellävarainen
kuorintageeli, soveltuu kaikille
ihotyypeille. Sisältää Lanolinia,
Allantoinea, sekä oliivinlehtiuutetta ja
neitsytoliiviöljyä.
|
|

|
Kalo nero
6.3 Silmien ympärysvoide
Silmien ympärysvoide,
yhdistelmä hienojakoista
neitsytoliiviöljyä, E-vitamiinia ja
hyaluronihappoa. Veltot ja väsyneet silmän
ympärykset saavat takaisin normaalin
kimmoisuutensa.
|
|

|
Kalo nero
6.4 Silmien ympärysbalsami
Silmien ympärysbalsami,
viilentää ja kosteuttaa. sisältää mm.
E-vitamiinia, hienojakoista
neitsytliiviöljyä, hyaluronihappoa ja
antioksidantteja.
|
|

|
Kalo nero
6.5 Käsivoide ja maski
Erittäin korkealaatuinen
käsivoide. Kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Ei
jätä käsiä rasvaisiksi eikä näin ollen
tahraa esim. papereita. Uudelleen käsiä
pestessä suojaa voiteessa oleva
neitsytoliiviöljy ihoa ja saa sen
hylkimään vettä ja näin ollen
vähentää ihon kuivumista.
|
|